Finland marked the 101 years of Independence yesterday, 6th December, with a greeting from Sauli Niinistö, the President of the Republic of Finland, to Finnish expatriates and Finns abroad on 6 December 2018

We also held a day of celebrations at the Finnish Hall last Sunday, the 2nd of December, to commemorate Finnish Independence, where the editor of Suomi Newspaper, Risto Soder, presented a wonderful speech.  If you weren’t able to make it, or otherwise missed his speech you can read it in Finnish below:

Tutkijat ovat kertoneet, että maailmassa on ilmeisesti ollut vain kaksi aluetta, joissa ei ole koskaan käyty sotaa. Toinen oli pieni Tyynenmeren saarivaltio ja toinen Intiassa tuhansia vuosia sitten kukoistanut kauppaan ja kulttuuriin erikoistunut sivistynyt alue. Edellinen kuihtui valloittajien jalkoihin ja jälkimmäisen elinkyvyn tuhosi ilmastonmuutos. Väestö joutui muuttamaan pois ja tietotaito katosi.

Sota on aina kuulunut oleellisena osana ihmiskunnan elämään. Terveellä järjellä ajatellen – kun tietää sotien aiheuttamat suunnattomat kärsimykset, on kuitenkin pakko kysyä: miksi? Ja miksi ihmeessä koulujen historian opetus on ollut pääasiassa kertomusta näiden sotahullujen ns. uroteoista, joita minä kutsuisin typeryyksiksi.

Menneisyydestä sain hyvän esimerkin reilut 10 vuotta sitten, kun kävin Waterloo museossa Belgiassa. Se kertoi Napoleonin ja kaikkien muidenkin poliittisten johtajien naurettavista pyrkimyksistä.
Ranskalaisilla oli Waterloon taistelussa 73 000 sotilasta, vastapuolella 118 000. Kuolleita ja haavoittuneita oli vajaat 50 000. Laajat maalaukset näyttivät hirveää veren­vuodatusta ja jårjetöntä kärsimystä. Surullisinta oli se, että melkein kaikki hevoset saivat surmansa. 

Vaikka kaikki sodat ovat kamalia, vanha totuus, että sisällissodat ovat kaikista pahimpia, pitää paikkansa. Sen sai USA kokea jo 1860-luvulla, kun 600 000 ihmistä tapettiin ja 1900-luvulla Vietnam, kun 2-3 miljoonaa haudattin.  
Suomi sai kokea murheen sata vuotta sitten, kun maa – jo itsenäisenä – ajautui hirvittävään sisäiseen konfliktiin. Kun talvisodassa kuoli alle 30 000 suomalaista sotilasta ja jatkosodassa vajaat 60 000, lyhyt sisällissota 1918 vaati yli 30 000 uhria. 
Tosin varsinaisissa taisteluissa menehtyi vain noin 9000 sotilasta, mutta sodan jälkeen valkoiset tappoivat  noin 10 000 punaista ja punaisten terrorissa ennen sotaa sai surmansa vajaat 2000 valkoista. Lisäksi 80 000 punavangista noin 10 000 kuoli leireillä.

Usein kauhistelemme, kun Afrikassa ja Aasiassa alaikäisiä pistetään sotimaan eturintamalle ja jopa polkemaan miinoja. Näinhän mm. teki Irakin Saddam Hussein sodassa Irania vastaan. 
Mutta eihän se ole uutta. Vuonna 1918 Suomen sisällissodassa ase kädessä taisteli noin tuhat 15-17 -vuotiasta. Ero oli kuitenkin siinä, että heitä ei pakotettu sotaan – he halusivat itse mukaan taisteluun maan tulevaisuudesta. Taisteluihin – jopa teloituksiin otti osaa myös 17-vuotias Urho Kekkonen, myöhemmin Suomen presidentti 1956-1981. Turha silti syyttää Urkkia, hän toimi kuten silloin toimittiin.

Sisällissota sata vuotta sitten jätti suomalaisille synkät arvet, niin synkät, että vielä 1950-luvulla pikkupoikana kuuntelin usein katkeria kommentteja sukulaisten tapaamisissa. Surullisinta oli se, että valtaosa sotilaista ei oikeastaan ymmärtänyt, miksi koko sota syttyi – mikä oli tavoite.
Kotikaupungissani Oulussa ei sotaa käyty, koska taistelut oli Etelä-Suomessa. Isäni toki oli jossain vartiossa vuoden 1891 mallin torrakko eli kivääri olkapäällään. 
Suomen aseellista kehitystä kuvaa se, että kun minä astuin suorittamaan asevelvollisuuttani vuonna 1971, alokasajan aseena oli täsmälleen samanlainen kivääri, joka oli ollut isän kädessä 53 vuotta aikaisemmin. Siitä en ole varma, oliko se sama kivääri.

Luonnollisesti talvisota yhdisti Suomen, mutta pääosiltaan haavat ovat umpeutuneet vasta viime vuosikymmeninä. Merkittävä muutos on ollut se, että nyt 2000-luvulla Suomen kirkko on ollut valmis siunaamaan aikoinaan joukkohautoihin heitetyt punaiset.
Jälkikäteen on rehellisesti myönnetty, että molemmat osapuolet halusivat itsenäistä, vapaata Suomea. Punaisten voittokin olisi säilyttänyt Suomen itsenäisyyden, koska Leninillä ei ollut resursseja puuttua Suomen asioihin Venäjän oman sisällisodan takia. Toinen asia on tietenkin se, mitä olisi tapahtunut 1939, jos punaiset olisivat voittaneet 1918. Mutta minun lienee parempi olla kommentoimatta tätä, koska ei minua viisaammatkaan asiantuntijat ole olleet halukkaita jossitteluihin.

Tosiasia on, että ensimmäinen maailmansota antoi Suomelle mahdollisuuden itsenäistyä. Ja Suomi pysyi tasavaltana, kun Australian kenraali Sir John Monash mursi saksalaisten rintamat ja toi rauhan, minkä johdosta Suomi ei enää halunnutkaan saksalaista kuningasta.

Nyt 101-vuotias Suomi voi olla ylpeä siitä, että se on maailman 200 valtion joukossa niitä harvoja demokraattisia ja tasa-arvoisia. Niitä ovat Skandinavian maat, Australia ja Uusi-Seelanti sekä tietenkin monet Euroopan maat. Olkaamme ylpeitä siitä!

Sotaveteraanit ja lotat, joita keskuudessamme ei enää ole moniakaan, ovat taisteluissaan luoneet meille tämän mahdollisuuden. Tänäkin itsenäisyyspäivänä on täysin aiheellista antaa miehille, naisille, pojille ja tytöille se kunnia, minkä he ansaitsevat.